Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ilmastoyhteistyö - Ulkoasiainministeriö: Kansainvälinen yhteistyö: Ilmastoyhteistyö

Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
puh: (09) 160 05 tai 578 15
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
 
Kansainvälinen yhteistyö

Ilmastoyhteistyö

Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan maapallon keskilämpötilan nousun aiheuttamaa muutosta ilmastossa. Muutos on selvästi nähtävissä mm. keskilämpötilahavainnoissa, merenpinnan keskimääräisessä korkeudessa ja pohjoisen pallonpuoliskon lumipeitteen muutoksissa.

Ilmastonmuutoksen ennustetaan kasvattavan Suomen vuotuisia sademääriä. Kuva: MEK-imageIlmastonmuutoksen ennustetaan kasvattavan Suomen vuotuisia sademääriä.

Ilmaston lämpeneminen
on tosiasia

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) viimeisimmän raportin mukaan ilmaston lämpeneminen on kiistämätön tosiasia. Kasvihuonekaasujen pitoisuudella ilmakehässä on merkittävä vaikutus ilmastojärjestelmän energiatasapainoon. Teollisen vallankumouksen jälkeen ihmisen toiminnan aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet merkittävästi, varsinkin viime vuosikymmenten aikana. On hyvin todennäköistä, että ihmisen toiminnalla on ollut vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Erityisen merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksessa on hiilidioksidipitoisuus.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luonnonjärjestelmiin

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lämpenemisen kautta vaihtelevasti erilaisiin luonnonjärjestelmiin: merien pinnat nousevat, voimakkaat sääilmiöt ja tulvat lisääntyvät, eliöiden ja kasvien elinalueet muuttuvat, puhtaan veden saatavuus vaikeutuu, ruoantuotannon perusedellytykset muuttuvat ja tautien levinneisyysalueet liikkuvat. Näillä kaikilla on merkittäviä, ihmisyhteisöihin vaikuttavia kerrannaisvaikutuksia, joista kansainvälisessä tarkastelussa ilmeisin on kriisien todennäköisyyden kasvaminen ja pakolaisuuden lisääntyminen. Paikallisissa vaikutuksissa voi olla suuriakin eroja.

TulostaLähetä
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa verkkopalvelusta | Verkkoviestintäryhmä