
Suomen kahdenvälistä kehitysyhteistyötä tehdään maissa, joissa voidaan edistää kehityspolitiikan tavoitteiden toteutumista tuloksekkaasti. Yhteistyön edellytyksiä ja toimintamuotoja määriteltäessä arvioidaan seuraavia tekijöitä:
Suomen kehitysyhteistyön kahdeksan pitkäaikaista yhteistyömaata ovat Etiopia, Kenia, Mosambik, Sambia, Tansania, Nepal, Vietnam ja Nicaragua.
Väkivaltaisista kriiseistä toipuvia yhteistyömaita ovat tällä hetkellä Afganistan, Sudan, Somalia ja Palestiinalaisalueet.
Määräaikaisen yhteistyön maat tarvitsevat erityistä kansainvälistä tukea esimerkiksi luonnonkatastrofien tai merkittävien yhteiskunnallisten muutosten vuoksi. Niiden avustaminen perustuu äkillisesti kasvaneeseen avun tarpeeseen.
Lisäksi alueellinen ja temaattinen yhteistyö täydentävät muita apukanavia Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.